Wikipedia

Osa artikkelisarjasta Kristinusko

Historia Jeesus Nasaretilainen Apostolit Apostoliset isät Kirkkoisät Ekumeeniset kirkolliskokoukset Suuri skisma Ristiretket Reformaatio Pietismi Evankelikaalisuus Karismaattisuus

Pyhä Kolminaisuus Isä Jumala Poika Kristus Pyhä Henki

Kristillinen teologia Kirkko Pelastus Armo Sakramentti Jumalanpalvelus Armolahja Kymmenen käskyä Dogmi

Raamattu Vanha testamentti Uusi testamentti Apokryfiset kirjat

Kristillisiä suuntauksia Katolinen kirkko Ortodoksinen kirkko Protestantismi

n • k • m

Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti noin 1,12 miljardia. Suurin osa katolisen kirkon jäsenistä asuu Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Amerikassa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Lisäksi monissa Afrikan maissa sekä muun muassa Filippiineillä väestön enemmistö on katolilaisia. Suomessa katolilaisia on lähes 10 000.

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Katolisen kirkon historia

Katolisen kirkon historia ulottuu liki kahden tuhannen vuoden taakse alkuseurakunnan aikoihin. Seuraavina vuosisatoina kristikunnassa käytännössä vallitsi jonkin asteinen jako idän ja lännen kristillisyyden välillä, mutta vasta 1054 kristityt jakaantuivat lännen katolilaisiin ja idän ortodokseihin.

Katolinen kirkko on historiansa aikana ollut voimakas mahtitekijä varsinkin Euroopassa. Sen historiaan liittyy läheisesti myös paaviuden historia, ja voimakkaiden paavien johtamana kirkko on historiansa aikana osallistunut tai ollut aloittajana useissa merkittävissä tapahtumissa. Esimerkiksi ristiretket, inkvisitio ja uskonpuhdistus liittyvät läheisesti katoliseen kirkkoon.

[muokkaa] Kirkon organisaatio

Lista paaveista

Katolisten suhteellinen osuus eri maissa

Katolinen kirkko katsoo edustavansa alkuperäistä, perinteeltään rikkoutumatonta kirkkoa ajanlaskun alkuun asti ja muiden kirkkojen olevan siitä eronneita. Ensimmäinen näistä eronneista oli ortodoksinen kirkko, joka erosi 1054. Protestanttiset kirkot erosivat katolisesta kirkosta reformaation aikana, vuodesta 1517 lähtien.^[1]

Katolisella kirkolla on näistä kirkoista parhaat yhteydet ortodoksiseen kirkkoon, jonka kanssa oppierot ovat vähäisiä. Erot 1500-luvulta eteenpäin eronneisiin "kristillisiin yhteisöihin", kuten luterilaiseen kirkkoon ovat suurempia, koska niillä ei muun muassa ole vihkimyksen sakramentissa apostolista suksessiota (kts. alempaa), eivätkä ne siten ole katolisen kirkon näkemyksen mukaan voineet säilyttää täydellistä eukaristian salaisuuden todellisuutta. Protestanttisilta liikkeiltä puuttuu lisäksi sakramentaalinen pappeus.^[2][3]

Katolinen kirkko on yhtenäinen verrattuna protestanttisiin kirkkoihin, ortodoksiseen kirkkoon tai orientaaliortodoksiseen kirkkoon. Yksi keskeisimpiä ajatuksia katoliselle kirkolle on ajatus siitä, että paavius perustuu apostoli Pietarin perinnölle.^[4] Yhtenäisyyden tärkeimpänä takaajana on paavi. Kirkon oppi, sakramentit (joita on seitsemän) ja hallinto ovat kaikkialla samat ja muuttumattomat. Liturgian eli jumalanpalvelustoimituksen luonne kuitenkin vaihtelee maantieteellisesti, ja roomalaiskatolisten eli latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä eli riitusta käyttävien paikalliskirkkojen lisäksi katoliseen kirkkoon kuuluu 22 idän katolista kirkkoa, joiden spiritualiteetti, teologia, kirkkojärjestys ja jumalanpalvelukset ovat pitkälti samanlaisia ortodoksisen kirkon kanssa. Suomessa katolisuus samaistetaan usein roomalaiskatolisuuteen, ja nimitystä "kreikkalaiskatolisuus" käytetään silloin tällöin edelleen ortodoksisuudesta sanan erityismerkitystä huomioon ottamatta.

Katolinen kirkko jakaantuu yleensä maantieteellisten alueiden mukaan hiippakunniksi, joiden johdossa on piispa. Kirkossa on yli kaksituhatta hiippakuntaa, kymmenkunta patriarkaattia, kuusisataa arkkihiippakuntaa sekä melkein kolmesataa hiippakuntaan rinnastettavaa paikalliskirkkoa. Tavallisesti maassa toimivien hiippakuntien piispat muodostavat piispainkokouksen, joita kirkossa on runsaat sata.^[5]

Piispanvirkaan liittyy suksessio, jonka mukaan piispat ovat paitsi opetuslasten eli apostolien henkisiä jälkeläisiä, on heistä lähtien säilynyt katkeamaton piispanvihkimysten ketju piispojen suorittaessa uusien piispojen vihkimisen. Kirkon perustuslain mukaan sitä johtaa Pietarin seuraaja ja hänen yhteydessä olevat piispat.^[6] Pietari kärsi marttyyrikuoleman Roomassa ja hänen erityistehtävänsä on siitä lähtien välittynyt aina seuraavalle Rooman piispalle, jota kutsutaan paaviksi. Paavi ja hänen hallinnosta, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanivaltiota. Näin kirkko on riippumaton kaikista valtioista. Paavilla on myös huomattava arvovalta monien ei-katolilaisten kristittyjen joukossa.

Katolinen kirkko katsoo tunnusmerkeikseen yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen. Kirkko katsoo olevansa yksi ainut perustettu kirkko, pyhä, koska se on pyhyyden lähde ja sakramenttien vartija, katolinen ("yleinen", "yleismaailmallinen" kreikaksi) ja apostolinen apostolisen perimyksen perusteella.

[muokkaa] Sakramentit

Kardinaalit viettämässä messua. Kuvassa myös silloinen kardinaali, nykyinen paavi Joseph Ratzinger

Katolisen kirkon usko rakentuu seitsemän sakramentin eli pyhän toimituksen ympärille. Kreikankielinen sana mysterion on käännetty latinaksi sacramentum, josta myös suomenkielinen sana sakramentti periytyy.

[muokkaa] Kasteen sakramentti

Katolinen kirkko uskoo kasteen olevan kristillisen elämän perustus, joka avaa oven muille sakramenteille. Kastevesi siunataan pääsiäisyön liturgiassa. Kasteen voi toimittaa piispa ja pappi, sekä latinalaisessa riituksessa myös diakoni. Kirkon opin mukaan myös kaste on välttämätön pelastukselle, mutta esimerkiksi kastamattomina kuolleiden lasten tapauksessa kirkko painottaa luottavansa Jumalan suureen armahtavaisuuteen. Kirkon opin mukaan kaste on myös häviämätön "Herran sinetti" eli Dominicus character ja siksi kerran toimitettua kastetta ei voida toimittaa uudestaan. Katolinen kirkko katsoo kristilliksi katsomiensa yhteisöjen (esimerkiksi ortodoksiset ja protestanttiset kirkot) kasteen päteväksi eikä tällaisen kasteen saanut saa uutta kastetta katoliseen kirkkoon liittyessään.

[muokkaa] Vahvistuksen sakramentti

Latinalaisessa riituksessa vahvistuksen sakramenttia vietetään erillään kasteessa kun taas bysanttilaisessa riituksessa vahvistus vietetään välittömästi kasteen jälkeen. Ennen varsinaista vahvistusta toimitetaan pyhän krisman vihkiminen kiirastorstain krismamessussa. Vahvistuksen sakramentissa uudistetaan kastelupaukset ja tunnustetaan usko. Latinalaisessa riituksessa krismalla voidellaan otsa ja bysanttilaisessa riituksessa otsan lisäksi esimerkiksi silmät ja selkä. Vahvistuksen jakaa ensisijaisesti piispa, kuitenkin joissakin erityistapauksissa myös pappi voi sen toimittaa.

[muokkaa] Eukaristian sakramentti

Eukaristia on katolisen elämän keskeisin tapahtuma ja kaikki muut sakramentit ovat sidottuja siihen. Eukaristia on keskeisin osa ehtoollisen sisältävää messua. Katolisessa kirkossa kukin pappi voi viettää messun (ja häntä rohkaistaan viettämään se) päivittäin, eräissä tilanteissa jopa useita kertoja (max kolme) päivässä. Katolisen uskon mukaan P.messu on Kristuksen ainutkertaisen uhrin läsnäolevaksi tekeminen P.Eukaristiassa. Eukaristian uhria vietettäessä tapahtuu nk. transsubstantiaatio, eli ehtoollisleipä ja viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, vaikka niiden ulkoiset muodot eivät muutu. Eukaristian (tai P. Kommuunion=ehtoollisen) voivat vastaanottaa armon tilassa (eli ilman kuolemansyntiä) olevat katolilaiset. Kirkko käskee uskovia käymään P.Kommuuniolla vähintään kerran vuodessa. Eukaristian ja ripin (parannuksen) sakramentit liittyvät uskovan katolilaisen elämässä läheisesti toisiinsa. Samoin pappeuden sakramentti, sillä ilman vihittyä pappia ei ole pätevää Eukaristianviettoakaan.

[muokkaa] Parannuksen ja sovittamisen sakramentti

Tätä sakramenttia kutsutaan myös synnintunnustuksen sakramentiksi, koska syntien eli kristillisen moraalin vastaisten tekojen tunnustaminen papille on keskeinen osa tätä sakramenttia. Se on kuitenkin myös anteeksiantamuksen sakramentti, koska pappi antaa ripittäytyjälle "anteeksiannon ja rauhan". Tämän sakramentin tarkoitus on tuoda synnin kautta etääntynyt ihminen takaisin Jumalan luo.^[7] Rippisalaisuus on ehdoton, eikä katolinen pappi voi missään tilanteessa rikkoa sitä. Tähän sakramenttiin liittyy myös parannuksen tekeminen, jonka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi rukous, paasto ja almujen antaminen. Kirkko korostaa kuitenkin, että pappi ei anna syntejä anteeksi vaan Jumala ja näin ollen pappia pidetään Jumalan rakkauden välikappaleena. Tähän sakramenttiin liittyvät myös aneet.

[muokkaa] Sairaiden voitelun sakramentti

Tämä sakramentti on säädetty vahvistamaan sairaita, ja koska usein tämä sakramentti tulee ajankohtaiseksi vasta kun ihminen alkaa olla sairauden tai iän puolesta kuolemanvaarassa, se tunnetaan usein nimellä "viimeinen voitelu". Sakramentti toimitetaan voitelemalla otsa ja kädet erityisesti tätä tarkoitusta varten vihityllä nk. sairasten öljyllä (sakramenteissa käytettvät pyhät öljyt vihitään krismamessussa Pyhän Viikon torstain eli kiirastorstain aamuna.Suomessa krismamessua vietetään P.Viikon tiistaina, käytännön syistä.) Vain papit ja piispat voivat tämän sakramentin toimittaa. Katolisia suositellaan ottamaan vastaan tämä sakramentti esimerkiksi ennen leikkausta.

[muokkaa] Vihkimyksen sakramentti

Vihkimys käsittää kolme astetta: diakonaatin, piispuuden ja pappeuden. Latinalaisessa riituksessa sakramentin voivat vastaaottaa ainoastaan miehet, jotka elävät selibaatissa. Kuitenkin pysyvän diakonin vihkimyksen voi saada myös jo naimisissa oleva mies. Kirkossa käytiin keskustelua aiheesta sen jälkeen kun anglikaaninen kirkko oli vihkinyt naisia papeiksi, ja paavi Johannes Paavali II kielsi naispappeuden ex cathedra kirjeessään Ordinatio sacerdotalis vuonna 1994.^[8] Bysanttilaisessa riituksessa myös papit voivat, ortodoksien tapaan, olla naimisissa mikäli ovat solmineet avioliiton ennen vihkimyksen vastaanottamista. Kuitenkin myös bysanttilaisessa riituksessa piispan täytyy olla selibaatin valinnut mies. Näin ollen selibaattivaatimus perustuu nimenomaan kirkkojärjestykseen.

[muokkaa] Avioliiton sakramentti

Normaalisti avioliittoon vihkiminen tapahtuu messun yhteydessä. Ennen avioliiton sakramenttia suositellaan aviopuolisoita ottamaan vastaan parannuksen sakramentti. Puolisot jakavat tämän sakramentin toisilleen. Kirkko painottaa, että tämän aviosopimuksen on synnyttävä puolisoiden täysin vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi pakosta. Mikäli avioliitto solmitaan vastoin puolisoiden inhimillisestä vallasta vapaata tahtoa sakramentti voidaan katsoa pätemättömäksi. Tämän vuoksi myös kerran sovittu avioliitto on ikuisesti pätevä, eikä pätevästi solmittua avioliittoa voida purkaa. Mikäli katolinen haluaa mennä muuhun uskontokuntaan kuuluvan henkilön kanssa naimisiin tulee hänen saada siihen lupa kirkolliselta auktoriteetilta. Tämän luvan edellytys on lupaus lasten kasvattamisesta katoliseen uskoon.^[9]

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Katso myös

• Katolinen kirkko Suomessa
• Luettelo pyhimyksistä
• Luettelo paaveista
• Tomismi ja uustomismi
• Paavi ja Vastapaavi
• Vastauskonpuhdistus
• Kysymys ensimmäisestä paavista

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Katolisen kirkon katekismus. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 2005. ISBN 952-9627-37-8.
• Orlandis, José: Katolisen kirkon historia. (Historia breve del Cristianismo, 1999.) Kääntäjät: Tuomo Lahdelma, Hannu Kaivonen. Helsinki: Okeanos, 1999. ISBN 952-9804-05-9.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta katolisuus.

• Katolinen kirkko Suomessa - Suomen katolisen kirkon virallinen kotisivu
• Vatikaanin virallinen kotisivu - mm. (englanniksi) (saksaksi) (ranskaksi)
• Katolisen kirkon katekismus (englanniksi)
• Patron saints index - Luettelo suojeluspyhimyksistä (englanniksi)
• The Catholic Encyclopaedia (1907)
• Saksankielinen Katolinen wiki/Kathpedia