Kuollut kieli

Wikipedia

Kuollut kieli on kieli, jota yksikään ihminen ei enää puhu äidinkielenään. Tällaisia ovat esimerkiksi gootti ja keminsaame. Kuollutta kieltä yleisesti kutsutaan myös sammuneeksi kieleksi.

On arvioitu, että noin kahden viikon välein jokin kieli kuolee, ja näin ollen maailman 6 000 tunnetusta kielestä jopa 90 prosenttia tulee kuolemaan kuluvan vuosisadan aikana. Monet pitävät kielen kuolemaa suurena menetyksenä maailman kulttuureille ja ihmiskunnalle.

Kielten kuolemat myös vaikeuttavat huomattavasti kantakieli- ja muinaiskulttuuritutkimusta. Monet kielet uhkaavat kuolla, ennen kuin niitä on edes perustasolla dokumentoitu, esimerkiksi määritelty, mihin kielikuntaan ne kuuluvat.

Toisaalta elävätkin kielet muuttuvat jatkuvasti. Sen vuoksi nykyisin ei puhuta montaakaan samaa kieltä kuin vaikkapa ajanlaskun alussa. Esimerkiksi kuolleeksi kieleksi usein mainittu latina ei oikeastaan kuollut, vaan muuntui toisiksi kieliksi.

[muokkaa] Kielten kuoleman syyt

Kielen kuolemiselle on useita syitä, kuten seka-avioliitot, muuttoliikkeet, kaupungistuminen, vainot, ylikansalliset kulttuurivaikutteet, sekä vähemmistökieliä syrjivä politiikka. Mikäli pieni kieli elää eristyneenä omalla alueellaan, eivätkä sen puhujat ole juuri ole tekemisissä alueella nimellistä valtaa pitävän valtion ja yhteiskunnan kanssa, ei kieltä yleensä uhkaa mikään. Tilanne muuttuu pulmalliseksi vasta, kun pieni kieliyhteisö tulee voimakkaammin osaksi isompien kielten puhujien yhteiskuntaa esimerkiksi siten, että kieliyhteisön elinkeino tai elinympäristö tuhoutuu, ja ryhmä joutuu etsimään uutta elämää isommasta yhteiskunnasta. Tällöin kielestä tulee vähemmistökieli isommassa yhteisössä, kun se oli ennen oman yhteisönsä valtakieli. Isommassa yhteisössä korkeimman statuksen omaa joku toinen kieli, jonka opettelu on usein etu tai houkutus vähemmistökielen puhujille. Yleensä katsotaan, että kieli säilyy pitkiä aikoja vain, mikäli se on yhteisönsä korkeimman statuksen omaava kieli. Usein seka-avioituminen, muuttoliikkeet ja kulttuurilliset kontaktit, sekä tietoinen syrjintä saavat vähemmistökielten puhujat vaihtamaan kieltään.

[muokkaa] Vähemmistökielten asema

Koska edellä kuvatun tapaiset kehityskulut ovat yleistyneet 1900-luvulla huomattavasti, ovat useimmat vailla valtion turvaa olevat vähemmistökielet vaarassa kuolla sukupuuttoon. Tosin sellaiset vähemmistökielet, joiden puhujat vielä muodostavat selvästi oman ja yhteisönsä ja/tai yhteiskuntansa jonkun valtion sisällä, eivät ole tällä tavoin vaarassa. On paljon merkittävämpää kielen säilymisen kannalta, millä kielellä henkilökohtaisessa arkielämässä kohdattu yhteisö toimii, kuin se, millä kielellä toimii alueella nimellistä valtaa pitävä valtio. Periaate, että etnisten ryhmien pitäisi voida päättää mahdollisimman paljon omista asioistaan, tukee usein kielten säilymistä. Järjestäytynyt yhteiskunta nähdään usein tavoiteltavana edistyksenä niin lännessä kuin monessa kehitysmaassakin, mutta jos se tarkoittaa alkuperäisten heimoyhteisöjen tehokkaampaa integroimista laajempaan yhteiskuntaan, se voi uhata kielellistä monimuotoisuutta.

Lähes kaikki viralliset laitokset toimivat vain valtionkielillä, jonka lisäksi myös kansainvälinen kommunikointi tapahtuu valtionkielillä tai kansainvälisesti hyvin tunnetuilla maailmankielillä. Vähemmistökieliset opettelevat useimmissa tapauksissa valtakielen, jolloin kaksikielisyys tarjoaa suuren hyödyn kahteen eri yhteisöön samaistumisen kannalta. Usein käy kuitenkin niin, että yksilö päättää pysyvästi samaistua valtayhteisöön poliittisten ja taloudellisten seikkojen sekä statusarvon vuoksi, jolloin vähemmistökieli häviää vähitellen kokonaan. Prosessi etenee yleensä kolmessa sukupolvessa: Ensimmäinen sukupolvi puhuu äidinkielenään vähemmistökieltä, mutta joutuu kasvattamaan toisen eli niin sanotun kaksikielisen sukupolven kaksikieliseksi, jotta tämä selviäisi enemmistökielen ehdoin kouluttautumisesta ja työssäkäynnistä. Viimeinen sukupolvi kasvatetaan kokonaan enemmistökielellä, jolloin toinen sukupolvi on tehnyt kielen kuolemaan johtavan päätöksen kaikkien tulevien sukupolvien puolesta.

[muokkaa] Kielten pelastaminen

Kielten kuolemista on hyvin vaikea estää muuten kuin valtion tai kansainvälisen politiikan kautta. Esimerkiksi valtion järjestämä äidinkielen koulutus voi vahvistaa ryhmän lasten äidinkieltä. Joskus länsimaat tukevat kolmannen maailman maita säilyttämään vähemmistökieliään, esimerkiksi järjestämällä koulutusta. Kielipolitiikan kehittäminen on kuitenkin yleensä vain pieni osa onnistunutta kielen suojelua.

Yleensä kielipolitiikkaan liittymättömät olosuhteet ja toimet ovat ratkaisevassa asemassa kielten säilymisen tai häviämisen kannalta, ja aktiivinen kielipolitiikka on parhaimmillaankin vain muilla politiikan osa-alueilla aiheutettujen ongelmien oireiden torjuntaa. Esimerkiksi Amazonin sademetsien tuhoutuminen on hävittänyt niissä asuvien intiaanien heimoyhteisöjä ja siten myös niiden kieliä. Näitä kieliä suojelee ehkä parhaiten juuri sademetsien suojelu, ei niinkään kielten suojelu. Jos jonkun heimoyhteisön annetaan hajota, ja sen jäsenten sulautua osaksi suurempia ryhmiä ja yhteisöitä, ei kieltäkään voida pelastaa millään tuella. Esimerkiksi alkuperäisten heimoyhteisöiden ja niiden perinteiden palauttaminen on kuitenkin erittäin vaikeaa.

Ei ole keksitty toimivaa ja pysyvää poliittista, ylhäältä ohjattua keinoa, jonka avulla voitaisiin säilyttää pieni kieli pysyvästi osana suuremman kielen puhujien muodostamaa yhteiskuntaa, elleivät kielen puhujat jollain tavoin eristäydy, esimerkiksi eri elinkeinon harjoittajiksi tai eri yhteiskuntaluokaksi. Jopa ryhmään kohdistuva syrjintä ja eristäminen voi suojella ryhmän kieltä, koska se voi joskus saada ryhmän puolustuskannalle, ja siten välttämään sekoittumista tai sulautumista muihin. Pitkiä aikoja suurten kielten puhujien yhteisöissä elävät pienemmät kieliryhmät ovatkin usein eristäytyneitä tavalla tai toisella. Esimerkiksi baskit uskoivat, että jumala kiroaa baskin ja ulkomaalaisen (kenen tahansa muun) väliset avioliitot.

Olosuhteiden muutoksista johtuen monen kielen kuoleminen on kuitenkin nykyisin lähes väistämätöntä, ja jopa prosessin hidastaminen hyvin vaikeaa. Tämän vuoksi on kieliä pyritty tutkimaan, jotta kuolleesta kielestä jäisi tietoa jälkipolville. Näin kuolemisesta aiheutuvat haitat saadaan minimoitua. Kielten kuolema on kuitenkin monien mielestä vakava tragedia. Kieli ei ole pelkkä kommunikaation väline, se on myös tärkeä osa puhujiensa identiteettiä, ja esimerkiksi sanojen merkityksessä sisältää vuosituhansien aikana kehittyneitä ja hioutuneita käsityksiä maailmasta. Kielen kuollessa kuolee kokonainen merkitysten maailma. Kielet ovat myös usein sopeutuneita ja kasvaneita alkuperäiseen ympäristöönsä. Esimerkiksi eskimokielet käsitteellistävät lunta paljon rikkaammin kuin lämpimien maiden kielet. Suomen kieli taas on erikoistunut kuvaamaan juuri suomalaisten elinympäristöä ja niitä olosuhteita, joita suomalaiset ovat käyneet läpi.^lähde? Kielten kuollessa menetetään myös tämä jopa vuosituhansia kestänyt hienovarainen sopeutuminen, jolla on myös käytännöllistä merkitystä.^lähde?

Saamelaiskielten asema ei ole aivan vaaraton: useimmilla yhä elossa olevilla saamelaiskielillä on Suomessa vain satoja puhujia ja määrä on jatkuvasti vähenemässä nykyisten sukupolvien opetellessa enemmistökieltä. Suomen tilanne on kuitenkin parempi kuin Venäjällä ja Ruotsissa, jossa harvinaisempia saamelaiskieliä osaa vain alle 10 ihmistä. Näistä akkalansaame kuoli hiljattain.

[muokkaa] Kuolleen kielen myöhempi käyttö

Muutamissa tapauksissa kuollut kieli on ollut aikaisemmin niin merkittävän valtakunnan käytössä, että sitä käytetään edelleen esimerkiksi tieteellisissä, lainopillisissa tai kirkollisissa yhteyksissä. Esimerkiksi latina ja muinaiskreikka ovat kuolemisensa jälkeenkin olleet jatkuvassa käytössä muun muassa tieteellisten uudissanojen luomisessa. Heprea taas on esimerkki tapauksesta, jossa kuollut kieli on elvytetty uudelleen tavalliseen käyttöön.