Lyijy on sinertävänharmaa, kiiltävä ja pehmeä metalli, jonka vetolujuus on huono. Ilmassa lyijy hapettuu ja sen pinnalle muodostuu nopeasti himmeän harmaa emäksinen karbonaattikerros. Lyijy ja kaikki sen yhdisteet ovat myrkyllisiä, ja nykyään lyijyn käyttöä pyritään vähentämään ympäristönsuojelullisista syistä.

Kuumennettaessa lyijy reagoi helposti muun muassa hapen, rikin ja halogeenien kanssa. Laimeisiin happoihin se liukenee huonosti, sillä happojen muodostamat suolat estävät hapon syövyttävää vaikutusta. Typpihappoon ja kuumaan väkevään rikkihappoon lyijy liukenee helposti. Tärkeitä lyijymineraaleja ovat lyijyhohde PbS, serusiitti PbCO₃, ja anglesiitti PbSO₄.

[muokkaa] Käyttö

Yhdisteissä lyijy on +II:n ja +IV:n arvoinen. Lyijy (II) oksidia eli lyijyoksidi tai lyijymonoksidi PbO, käytetään lasien ja emalien valmistukseen. Ruskea lyijyoksidi eli lyijydioksidi PbO₂, on voimakas hapetin, jota käytetään esimerkiksi akuissa. Mönjää Pb₃O₄, käytetään lyijylasin valmistukseen ja korroosionestopigmenttinä. Lyijytetraetyyliä Pb(C₂H₅)₄, käytetään moottoripolttoaineissa ehkäisemään ”nakutusta”.

Lyijyä käytetään erityisesti laitteisiin, jotka joutuvat kosketuksiin rikkihapon kanssa, sekä säteilysuojaukseen. Lyijy on myös tärkeä seosmetalli. Kovalyijyjä käytetään muun muassa kaapeleiden vaippoihin, kemianteollisuuden laitteisiin ja akkuihin.

Suuren tiheyden vuoksi lyijystä tehdään tuliaseiden luoteja ja hauleja. Ympäristöhaittojen takia lyijyhauleista on pyritty luopumaan, ja nykyään käytetään enenevässä määrin teräs- ja vismuttihauleja. Yhdysvalloissa kupariluodit, joiden pää avautuu kohteeseen osuessaan, ovat suosittuja metsästyskäytössä. Yhdysvalloissa useat poliisilaitokset käyttävät jauhemetallurgisesti valmistettuja kupariprojektiileja (=luoteja) jotka osuessaan kovaan pintaan eivät tee kimmoketta, vaan hajoavat.

Eräitä lyijy-yhdisteitä, lyijyvalkoista, on aikaisemmin käytetty myös väripigmenttinä valkoisissa maaleissa. 1960-luvulle saakka käytännössä kaikki valkoiset maalit sisälsivät lyijyä. Tietoisuus lyijyn terveyshaitoista vähensi lyijyn käyttöä maaleissa 1970-luvulla, eikä lyijyä nykyisin enää maaleissa käytetä. Sen on korvannut etenkin titaanivalkoinen eli titaanidioksidi.

Lyijyä on käytetty myös veneiden pohjamaaleissa. Myrkyllisyytensä ansiosta lyijy estää tehokkaasti eliöiden kasvun veneen pohjassa. Lyijyä sisältävien pohjamaalien käyttö on lopetettu ympäristöhaittojen takia.

Aina 1980-luvulle saakka, lähes viidesosa maailmalla käytetystä lyijystä käytettiin bensiinin lisäaineena. Ympäristömääräysten takia on kehitetty korvaavia, vähemmän saastuttavia lisäaineita bensiiniin.

Lyijyä on käytetty historiassa kauneudenhoidossa vaalean ihon aikaansaamiseksi muun muassa antiikin Kreikassa ja Roomassa - tosin tuhoisin seurauksin. Kaunottarien iho kärsi verenmyrkytyksestä, minkä takia he käyttivät entistä suurempia määriä lyijynvalkoista kasvojensa peittämiseen. Kesti vuosisatoja, ennen kuin lääkärit saivat viimein todistettua lyijyn myrkyllisyyden ja voiteen käyttö lakkasi. Vielä 1700-luvullakin lyijyä käytettiin kauneudenhoidossa.