Wikipedia

Myrkyllisen (T) tai erittäin myrkyllisen (T+) aineen merkki

Haitallisen (Xn) aineen merkki

Myrkyllisyys eli toksisuus on käsite, jolla kuvataan kemikaalien kykyä aiheuttaa elimistössä vaurioita, erityisesti vakavia tai tappavia vaurioita. Esimerkiksi hivenaineet ovat välttämättömiä ihmiselle, mutta ylisuurina annoksina eräät niistä ovat vaarallisia elimistölle. Toksikologia on tieteenala, joka tutkii aineiden myrkyllisyyttä.

[muokkaa] Aineiden jaottelu

Myrkylliset ja haitalliset kemikaalit jaetaan Euroopan unionin säännöissä myrkyllisyyden perusteella kolmeen ryhmään: erittäin myrkylliset aineet (T+), myrkylliset aineet (T) ja haitalliset aineet (Xn). EU-luokituksessa myrkyiksi ei luokitella aineita, jotka ovat pelkästään syövyttäviä eli aiheuttavat vain paikallista kudostuhoa. Kuitenkin on olemassa joitain aineita, jotka ovat sekä syövyttäviä että tappavan myrkyllisiä ihokosketuksessa.

EU:n alueella, myös Suomessa, ainetta pidetään myrkyllisenä (tai erittäin myrkyllisenä), jos sen LD50 nieltynä on alle 200 mg/kg, ihon kautta alle 400 mg/kg tai hengitettynä LC50 on alle 1–2 mg / L / 4 h. Tällaiset aineet merkitään myrkyn merkillä, joka on musta pääkallo oranssilla pohjalla. Haitallisena aineena pidetään ainetta, jonka LD50 nieltynä on 200–5 000 mg/kg, ihon kautta 400–2 000 mg/kg ja LC50-arvo hengitettynä on 1–5 mg/dm³/4 h.

[muokkaa] Myrkkyjen ominaisuuksia

Paracelsus väitti, että aineita ei voi luokitella myrkyllisiksi ja ei-myrkyllisiksi, vaan aineen myrkyllisyys riippuu annostuksesta. On kuitenkin olemassa ihmiselle inerttejä aineita, kuten esimerkiksi helium.

Myrkyt ovat aineita, jotka haittaavat jotain elämälle välttämätöntä prosessia. Koska näitä prosesseja on paljon, myös myrkkyjä on laaja kirjo, ja kunkin aineen tai ainetyypin vaikutusmekanismi ja riskit poikkeavat toisistaan huomattavasti. Myrkkyjä voi olla vaarallinen vain joko tietyn annoksen yläpuolella tai sitten olla haitallinen joka tapauksessa. Myrkkyjä on olemassa elimistöön (tai ympäristöön) kertyviä ja nopeasti poistuvia ("hajoavia"). Myrkylliset metallit, kuten lyijy ja elohopea, ovat tyypillisiä kertyviä myrkkyjä, ja pienikin määrä toistuvasti on jo haitallista. Sen sijaan esimerkiksi muurahaishappoa, joka on myrkyllinen suurissa annoksissa, käytetään säilöntäaineena elintarvikkeissa, koska pieni määrä ei ole vielä haitallista terveydelle, ja jopa jatkuvassa käytössä se poistuu elimistöstä (virtsan kautta).

On olemassa myrkyllisiä kaasuja tai helposti haihtuvia nesteitä, sekä ja ihon kautta absorboituneena tappavan myrkyllisiä nesteitä. Teollisessa käytössä ovat esimerkiksi vetyfluoridi, joka on tappavan myrkyllistä ihon kautta, ammoniakki, joka on myrkyllinen kaasu, ja fosgeeni, jota on käytetty kemiallisessa sodankäynnissä, jne. Näiden käytölle on kuitenkin hyvät syynsä: vetyfluoridi syövyttää piitä, ammoniakista tehdään lannoitteita, fosgeeni muodostaa polykarbonaattimuoveja, jne.

Monet myrkyllisinä pidetyt aineet ovat myrkyllisiä vain välillisesti. Esimerkiksi metanoli muuntuu vasta maksassa myrkylliseksi formaatiksi (muurahaishappo).

[muokkaa] Lähteet

• Markku Lahti: Työturvallisuus kemian laboratoriossa (9. painos, Turun yliopisto 2005)