Punainen
Wikipedia
Punainen on näkyvän valon väri. Sen aallonpituus on noin 700 nanometriä.
[muokkaa] Käyttö ja symboliikka
- Punainen väri liitetään yleensä voimaan, rakkauteen, intohimoon ja aggressioon
- Erityisesti länsimaisessa symboliikassa punainen on synnin väri, minkä takia puhutaan punaisten lyhtyjen kaduista, kun viitataan prostituutioon keskittyviin kaupunginosiin. Samasta syystä punaista mekkoa pidetään erityisen epäsopivana esimerkiksi häämekoksi tai nuoren tytön debytanttimekoksi. Kuitenkin esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja Japanissa punainen on ilon väri, ja häämekot ovat nimenomaan punaisia. Kiinassa punainen on myös hyvän onnen symboli.
- Kristillisessä symboliikassa punainen on yksi liturgisista väreistä. Tässä yhteydessä se symboloi muun muassa Pyhää Henkeä, tulta ja verta. Väri liittyy helluntaihin ja marttyyrien muistopäiviin.
- Vanhan uskomuksen mukaan härkä menettäisi malttinsa nähdessään jotakin punaista. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä härkä hyökkää kaiken liikkuvan peräänlähde?.
- Punaisella ilmaistaan usein myös vaaraa tai varoitusta. Liikenteessä sitä käytetään kielto- ja varoitusmerkeissä sekä liikennevalojen pysäytysmerkkinä.
- Politiikassa punainen väri yhdistetään sosialismiin, kommunismiin ja yleisimminkin vasemmistolaisuuteen.
- Punainen kuuluu klassisiin heraldisiin väreihin. Tässä yhteydessä siitä käytetään nimitystä "gules".
- Punainen on ihmisen silmän kautta näköhermoon kaikkein voimakkaimman ärsykkeen antava väri. Se ei kuitenkaan pitkän aallonpituutensa ansiosta keskeytä silmän hämäränäköä auttavan näköpurppuran tuotantoa, minkä takia se soveltuu käytettäväksi esimerkiksi auton takavaloissa.
- On tutkittu, että punaisen värin näkeminen nostaa sykettä.lähde?
[muokkaa] Värikoordinaatit
- RGB:
- R: 255
- G: 0
- B: 0
- (heksadesimaalimuodossa #FF0000)
[muokkaa] Aiheesta muualla
Radioaallot | Mikroaallot | Infrapunasäteily | Valo | Ultraviolettisäteily | Röntgensäteily | Gammasäteily
Valo: Punainen | Oranssi | Keltainen | Vihreä | Syaani | Sininen | Magenta | Violetti











/
/ 

























