Sinkki on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Zn ja CAS-numero 7440-66-6. Nimi on tullut saksan sanan Zink kautta mahdollisesti persian kiveä tarkoittavasta sanasta sing.

Sisällysluettelo

1 Ominaisuuksia
2 Historia
3 Sinkkiyhdisteet
4 Isotoopit
5 Sinkki ravitsemuksessa
- 5.1 Sinkin tarve ja saanti
6 Lähteet
7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Ominaisuuksia

Sinkki on metalli, jonka hapetusluku on yleensä +2. Sinkki on melko reaktiivista, mutta sen pinnalle muodostuva oksidikerros kestää hyvin hapen vaikutusta. Sinkkiä käytetään galvanointiin, eli sillä päällystetään terästä, esimerkiksi nauloja. Sitä käytetään myös useissa metalliseoksissa, joista mainittakoon pronssi, messinki ja uushopea. Sinkki palaa sinivihertävällä liekillä. Messinkiä käytetään soittimissa, koruissa ja monenlaisissa koriste-esineissä.

Sinkin liukoisuuteen vaikuttaa pH. Ionimuotoinen sinkki voidaan saostaa lievästi emäksisessä liuoksessa sinkkihydroksidiksi (Zn(OH)₂). Voimakkaasti emäksiseseen liuokseen sinkki liukenee sinkkitetrahydroksidina ([Zn(OH)₄]^2-). Analyysissa sinkki voidaan saostaa ja tunnistaa heksasyanoferraatilla(III) ([Fe(CN)₆]^3-.

Sinkin identifioi saksalainen kemisti Andreas Marggraf 1746. Sen käyttö kupariseoksessa, josta syntyy messinki, on kuitenkin tuhansia vuosia vanhaa.

[muokkaa] Historia

Sinkkiä osana metallisekoituksia on käytetty pronssikaudelta asti.

[muokkaa] Sinkkiyhdisteet

Sinkkioksidia käytetään maalien valmistamiseen, sinkkikloridia deodoranteissa ja sinkkisulfidia hohtavissa maaleissa. Sinkkiä esiintyy mineraaleissa, kuten sinkkivälkkeessä (Zn[Fe]S). Sinkkivälke on myös tärkeä teollisuuden sinkkilähde.

[muokkaa] Isotoopit

Sinkillä on neljä stabiilia isotooppia Zn-64, Zn-66, Zn-67 ja Zn-68. Näistä Zn-64 on yleisin.

[muokkaa] Sinkki ravitsemuksessa

Metallinen sinkki ei ole myrkyllistä, mutta liiallinen sinkin käyttö lisäravinteena voi sekoittaa kehon hivenainetasapainon. Sinkkiä on mukana useimmissa monivitamiini- ja hivenainevalmisteissa. Vapaat sinkki-ionit ovat myrkyllisiä pienissäkin pitoisuuksissa.

Suomessa ei puutetta esiinny tavallista ruokavaliota noudattavilla. Puutoksen suhteen riskiryhmiä ovat laihduttajat ja vegaanit. Sinkkiä on runsaasti lihassa, maksassa ja yleensä juustossa. Kasviksista sinkkiä on runsaasti täysjyväviljassa, auringonkukan- ja kurpitsansiemenissä, pähkinöissä sekä vehnänalkioissa ja -leseissä.

[muokkaa] Sinkin tarve ja saanti

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan sinkkiä tulisi saada 1,1 mg/vrk ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti eli aikuisilla naisilla noin 7 mg/vrk ja miehillä 9 mg/vrk. Erityisryhmillä kuten raskaana olevilla ja imettävillä naisilla sinkin tarve on hieman suurempi. Vegaaniruokavaliossa saantisuositus on 25-30 % suurempi, koska eläinperäinen proteiini parantaa sinkin hyväksikäyttöä ruoassa, kun taas viljavalmisteiden fytiinihappo heikentää sitä. Lapsilla ja nuorilla suositus vaihtelee iän mukaan. Suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi on määritelty aikuiselle 25 mg/vrk.^[1] Suomalaiset saavat sinkkiä keskimäärin: naiset 10,0 mg/vrk (1,5 mg/MJ) ja miehet 13,6 mg/vrk (1,5 mg/MJ). Suosituksiin verrattuna sinkkiä saadaan ravinnosta riittävän runsaasti. Kun myös ravintoainevalmisteista saatava sinkki otetaan huomioon, muutamalla prosentilla väestössä saanti kuitenkin ylittää suurimman hyväksyttävän päiväsaannin. Suomalaisten kolme tärkeintä sinkin lähdettä ovat viljat, liha ja maito.^[2]

[muokkaa] Lähteet

↑ Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Suomalaiset ravitsemussuositukset - ravinto ja liikunta tasapainoon. 2005. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Viitattu 10.10.2008.
↑ Paturi, M Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Viitattu 10.10.2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinkki

Luokka: Alkuaineet

Sinkki

Wikipedia